Prologi

Olen Alice Grace. Ja vietin koko lapsuuteni Twinbrookin mielisairaalassa. Mietitte miten olen voinut olla lapsena mielisairaalassa. No se paikka oli suunnattu lapsille, mutta voisin melkein sanoa ettei se varmaan eronnut hirveästi niistä oikeistakaan mielisairaaloista. Jaa miksi jouduin sinne ? Vanhempani hylkäsivät minut. Eikä Twinbrookissa ole lastenkotia. Joten minä jouduin sinne. Olen myös sokea. Ei en tarvitse opaskoiraa. Jotenkin oudosti opin mielisairaalassa aistimaan kaiken ympäriltäni ja näen tavallaan, mutta en oikeasti. Se on varmaan ainoa hyvä asia siitä mielisairaalasta. Muuten se teki minulle vain huonoa. Aloin aistimaan ympärilläni demoneita ja haamuja. Joskus puhuinkin niille ja kuulin myös vastauksia. Sittenkös minua luultiin hulluksi. En välittänyt. Mitä nyt muutaman ihmisen mielipiteestä. Jaa miten pääsin pois ? Noh kaikki pääsevät pois, kun täyttävät 18. Joka oli minulle helpotus, kun pääsin.

-----

Tässä mielisairaalassa asuin. Se oli todella synkkä. Ei ikkunoita,nurmikko oli kuollut samoin puut.Kerran kuukaudessa pääsimme pihalle tuntemaan ihanan tuulen kasvoissamme. Muuten saimmekin nauttia pölyisestä ja tunkkaisesta sisäilmasta. Muutenkin oli valittamista. Ei tosiaankaan ollut mikään hotelli. No nyt siitä ei tarvitse enään murehtia.

Tuossa olen siis minä lapsena. Ja kyllä olen sokea. Hullu hymy minulla aika usein on, sillä yritin saada jotain positiivista siihen paikkaan. Vaikka tuskin tuokaan toi kenenkään lapsien päivään mitään positiivista. Mielisairaalassahan sitä oltiin. No se ainakin piristi minua jotenkin.

Olin aina se ujo lapsi. En puhunut tai kommukinoinut muitten lasten kanssa. Istuin aina sängylläni miettien asioita. Taino mitä siinä nyt oli mietittävää. Mielisairaalassa olin ja piste.

Puhuin aikaisemmin, että aistin usein haamuja ja demoneja ympärilläni. No se oli totta. Ainoat "henkilöt" joille juttelin. Jos he nyt olivatkaan edes siellä. Hulluksihan minut oli leimattu enkä pääsisi siitä leimasta pois.

Ainoa tyttö minun lisäkseni oli Julia. Luulisi, että olisin jutellut hänelle mutten jutellut. Hän oli liian villi minun "makuuni". Muut lapset olivat ADHD'eita ja minä olin se ainoa ujo. En sopinut joukkoon. Onneksi sain sentään oman huoneen etten joutunut jakamaan sitä kenenkään villin kanssa. Olisin todennäköisesti tullut vielä hullummaksi.

Paikan "pomo" oli Julius Julian veli. Kyllä, vaikka he näyttävät todella erinäköisiltä he ovat sisaruksia. Häneen en onneksi koskaan törmännyt, sillä minulle ei olisi välttämättä käynyt hyvin. Eivät hoitajamme välittäneet mitään. He miettivät vain, että "Mitä väliä hullujahan nuo ovat ei niille muutenkaan käy hyvin."

Pysyttelin vain huoneessani ja istuin sängyssäni ja juttelin ainoille kavereilleni haamuille. Toivon todella, että he olivat siellä, koska en tosiaankaan haluaisi olla niin hullu. Mutta minkäs teet. Monta vuotta neljän seinän sisällä syöden pelkkää keittoa. Luulen myös etten nukkunut lähes koskaan. En tiedä muistini on harventunut ja muistan harvoja asioita.

Haamu sanoi nimekseen Devin. Melkein kuin Devil. Tunsin kuinka hän istui sänkyni vieressä päivät ja yöt. Hän kuunteli minua ja kumma kyllä hän ei tehnyt minulle mitään. Yleensä haamuista ja demoneista saa eri kuvan. No kaikki tapaamani haamut ja demonit olivat minulle mukavia. Ehkä olen jotenkin poikkeus heidän mielestään.

Tässä on hoitajani Katie. Se, joka ei välitä mistään mitään. Hoitajia on toki monta, mutta epäilen etteivät hekään välitä yhtään enempää kuin hän. Hän ainoastaan vie potilaansa ulos kuukauden viimeisenä sunnuntana (ei kaupungille vaan takapihalle, jossa ei ole mitään muuta kuin tuhkaa) ja toki hän ruokkii meidät samalla keitolla joka päivä.

Jokaisessa huoneessa on vessa ja hana, jossa pitää käydä muitten nähden. Olihan se ällöä, mutta siihen tottui sillä kaikki näkivät kaiken. Huoneissa oli nimittäin kalterit eikä oikeita seiniä. Huoneeni oli ulkoseinän vieressä ja, koska minulla on vähän parempi kuulo niin pystyin pistämään korvani seinän viereen ja, kun kuuntelin tarkkaan saatoin kuulla hieman kaunista linnun laulua.

---------

Skippaan teinivaiheen yli, sillä mielisairaala ei muuttunut, vaikka meistä tuli vanhempia.

Lopultakin täytin 18 ja pääsin pois mielisairaalasta niinkuin muutkin potilaat. Tosin olin syntynyt Tammikuussa joten pääsin aikaisemmin kuin muut. Kohta sinne tulisivat uudet potilaat jotka kärsivät yli kymmenen vuotta elämästään siellä. No se ei ole enään minun ongelmani. Olen kärsinyt itse ne vuodet jo. Minulle tilattiin taksi mielisairaalan eteen ja annettiin tyhjä tontti. Nyt minun pitäisi alottaa oma elämäni ja hankkia töitä. Kukahan ottaa sokean töihin ?

Oli sateinen päivä niinkuin on ollut lähes joka päivä. Twinbrook on todella sateinen kaupunki. Kaunis se on silti.Ja puhdasta myös, sillä jatkuva sade puhdistaa kadut hyvin. Raikastavaa se vesi myös on.

Twinbrook on todella kaunis. Ihailin joka kerta tätä maisemaa, kun pääsimme ulos kuukauden viimeisenä sunnuntaina. No nyt oli aika vaihtaa maisemaa. Pääsin vihdoin uuteen kotiin.

Siinä se oli. Minun oma tyhjä tonttini. Täynnä lätäköitä, sillä koko ajan satoi vettä. No ei se haitannut. Toivoin, että saisin pian rahaa ja saisin rakennettua katon pään päälle. En nimittäin olisi halunnut nukkua sateessa.

No pääasia oli se, että pääsin pois mielisairaalasta. Nyt voisin aloittaa oman elämäni ja perustaa oman perheen, jos se vain olisi mahdollista.

------

Joo eli prologi ois nyt valmis ja toivottavasti vaikutti mielenkiintoselta. Ja halusin vetää noi haamut mun entisestä legacystä mukaan, koska ne jotenkin sopi. Ja toivottavasti ei ollut liian lyhyt. Tossa oli nimittäin vaan 15kuvaa joten yritin kirjottaa mahollisimman paljon. Ja, jos olen reipas niin eka osa voi tulla jo tällä viikolla!